Henkilötarinoita

Matti Lamberg oli 9 vuotias kun talvisota alkoi 1939. Hän joutui lähtemään perheineen evakkoon Helsinkiin, Hankasalmelle ja palasi kotiinsa Karjalaan Laatokan rannalle Sortavalan seudulle. Elokuussa 1944 lähtö Karjalasta tuli uudelleen, tällä kertaa pysyvästi.  Vuonna 1952 Pirkkalaan muuttanut Lamberg  perusti 1970 luvun alussa sähköliikkeen Pirkkalaan ja hänet palkittiin vuoden yrittäjänä kymmenen vuotta myöhemmin. Seuraavista linkeistä voit kuunnella hänen mielenkiintoisia muistelmiaan menneen ajan Pirkkalasta ja rajantakaisesta Karjalasta. Haastattelijana Hannu Routamaa.

Matti kertoo nuoruudenajoistaan ja perheestään sekä mm. kalastuksesta
Laatokalla ja sodanajan koulunkäynnistä.

Get Flash to see this player.

Get Flash to see this player.

Sodan ajan muistelmia mm. venäläisten pommitukset, venäläisten tulo kotinurkille ja
evakkomatka Kuopioon ja sieltä Virroille.Jatkosodan hyökkäysvaiheen päätyttyä kesällä 1942 paluu kotiin oli järkytys. Koti kunnostettiin kuitenkin  ja elämä palautui hetkeksi ennalleen.

Get Flash to see this player.

Get Flash to see this player.

Sodan uhka 1939 näkyi euroopassa ja perhe matkasi evakkoon. Paluu
kotiin, sota ja uusi evakkomatka. Sodan jälkeen elämä kuljettaa lopulta
Pirkkalaan, urheiluharrastusta ja kalastusta Vähäjärvellä sekä ammatti
sähköalan yrittäjänä. Karjalaisperheen adoptoituminen Pirkkalaan

Get Flash to see this player.

Get Flash to see this player.

 

 

Pirkkalan Haikassa, Louhenkadulla asui pitkään yksi Suomen 1952 Olympialaisten soihtuviestin kiidättäjistä, Toivo Mäkiö. Hän edusti tuolloin urheiluseura Kellokosken Alkua. Valokuvassa Toivo Mäkiö on vasemmalla, vastaanottamassa soihtua Nurmijärvellä.  Lisää soihtuviestistä Suomen urheilumuseon sivuilla. Toivo Mäkiöön liittyy toinenkin ainutlaatuinen asia, hän oli ammatiltaan - ja myös Suomen viimeisin - tinuri, eli kupariastioiden tinaaja. Kuva: Aaro Kemppainen

 

Pirkkalassakin oli vielä viime vuosisadan alussa legendaarisia kulkukauppiaita. Löppönen kierteli polkupyörällään ympäri maakuntaa ja myös yöpyi usein joissain taloissa. Vaneriaskista löytyi mm. nappia, nauhaa, hakaneuloja, kyniä, kampoja, kortteja ja kirjoituslehtiöitä. Kangasnyytistä löytyi ainakin naisten ja miesten alusvaatteita – naisille vaaleanpunaista trikoota ja miehille flanellisia. Kankaisia nenäliinojakin oli naisten, lasten ja miesten mallisia. Löppönen asui Koivistonkylässä, josta hän lähti muutamia päiviä kestäville kaupantekoreissuilleen, joskus lääninrajojen ulkopuolellekin, vaikka kulkukauppiasluvan sai vain yhteen lääniin. Vanhemmaksi tultuaan ei Löppösen tytär olisi enää päästänyt häntä kaupustelemaan, mutta hän lähti kuitenkin, kun tytär meni töihin.

Kauan sitten kulki hevosellaan pariskunta, joista vaimo oli kuuromykkä. He kaupittelivat ruskeita savivateja. Aika ajoin myös tinurit kiertelivät tinaamassa kuparisten kahvipannujen ja kattiloiden sisuksia. 1950- luvun jälkeen, kun Huovintietä (nyk. Lentoasemantie) pääsi jo autolla, alkoivat kala-, kenkä- ja vaatekauppiaat kierrellä pakettiautoillaan taloja. Kerran kulkukauppiaan tavaroista löytyi silloin vielä niin ihmeellinen tavara kuin appelsiini. Yksi appelsiini jaettiin koko perheen kesken niin, että kaikki saivat vähän maistaa harvinaista herkkua.

Vinnentiellä asui puolestaan Vilkmanni, joka ponillaan syksyisin kävi keskustassa vihanneskaupoilla. Alun perin hän taittoi matkan bussilla, mutta myöhemmin hänellä oli poni. Palatessaan hän poikkesi taloihinkin, jos myytävää oli jäänyt. Äitini oli joskus antanut ponille leivänpalan ja niinpä se väen väkisin aina kääntyi meidän tienraarasta pihaan, vaikka ei mitään myytävää olisi ollutkaan. Kerran kylällä järjestettiin Tapaninpäivän rekiajelu ja Vilkmannin oli määrä tulla ponilla rekeä vetämään. Vaan eipä päässeet kyläläiset ajelulle, sillä poni oli karannut. Joku saattaa muistaa Vilkmannin myös siitä, että hän oli myös nahan parkitsija.

Kirjoittajana Liisa Ilo. Liisa on asunut lapsuudestaan asti Sorkkalan Jokelantie 11:sta. Nykyään Liisa pitää kotitalonsa pihalla Museokoti Mummolaa.