Haikan historiaa

Haikka mainitaan kirjallisissa lähteissä ensi kertaa vasta 1540.  Nimi tulee - kuten moni muukin paikannimmi Pirkkalassa - Saamen kielestä ja tarkoittaa niemen kärkeä.

Puolustusministeriön alaisen Valtion lentokonetehtaan tulo Tampereen Härmälään vuonna 1936 oli avaintekijä Haikan omakotialueen rakentamisesssa ja koko Pirkkalan kehityksessä 1930-luvulta eteenpäin. Vuonna 1941 lentokonetehtaalla oli lähes 1700 työntekijää. Tehdas haluttiin siirtää sotilas-strategisista syistä kauemmas Helsingistä ja Tampere – luvatessaan rakentaa myös lentokentän – voitti lopulta kilpailun tehtaan uudesta sijainnista. Härmälän kentältä lennettiinkin aina vuoteen 1979 saakka, jolloin Pirkkalan uusi kenttä avattiin.  

Härmälän funktionalistista sotilasarkkitehtuuria edustava lentokonetehdas, jonka takana Partolan kenkätehdas. Oikealla rannassa Pyhäjärven Saha. Kuva noin 1964-1966. Kuva (repro): Aaro Kemppainen
Haikkaa noin 1960-luvulta. Kuvasta puuttuu Puistokadun kunnan vuonna 1975 rakennuttama rivitalokortteli urheilukenttää vastapäätä ja vuosina 1968-1973 pääosin rakennettu Loukonlahden asuntoalue. Kuva: Aaro Kemppainen
Haikkaa 1970-luvulla. Kuva: Pirkkala-Seura
Uutta Haikkaa lintuperspektiivistä 2009. Kuva: Marjaana Koljonen

 

HAIKAN KULTTUURIHISTORIALLISESTI ARVOKKAAT KORTTELIT

Kiitos aktiivisen omakotiyhdistyksen, Haikan omakotialue on säilyttänyt omaleimaisen puutarhakaupunkimaisen ilmeensä.  Haikalle olivat tyypillisiä alusta lähtien isot 1400-1800 m²:n puutarhatontit. Tästä syystä alueen keskelle ei katsottu tarpeelliseksi kaavoittaa puistoja tai leikkikenttiä. Isoilla tonteilla oli jopa kotieläimiä, sikoja, vuohia, kanoja.  Haikan erityispiirre on myös eräiden vanhimpien tonttien edelleen voimassa oleva rantojen yhteisomistus.

Suurin osa alueen uudisasukkaista oli valtion suunnitelman mukaisesti helsinkiläisiä lentokonetehtaan työntekijöitä. Sanotaan, että juuri heitä varten Haikkaan nimettiin kaupunkimaisittain - edelleenkin Pirkkalan ainoat - kadut. Tontit maksoivat 8500–10000 markkaa.  Sodan jälkeen monet tontin ostaneet joutuivat kuitenkin talous- ja lainansaantivaikeuksien vuoksi luopumaan hankkeestaan ja tontteja myytiin eteenpäin ei-tehtaalaisille.

Rauno Pentti kertoo isosetänsä Vihtori Vesalan – kunnaninsinöörin –  rakentaneen itselleen talon Haikkaan  ja kaava-alueen useiden muidenkin talojen rakennuspiirustusten olleen hänen käsialaansa. Talojen rakennusluvat ja piirustukset olivat vain pitkään kadoksissa; rakennusmestarilla ei kunnantaloksi muutetussa Suupan kartanossa ollut  kaiketi työhuonetta, joten hän säilytti niitä kotonaan. Kiitos huomaavaisen nyt on kuitenkin kunnalla taas Haikan tonttien ja talojen piirustukset ja rakennusluvat tallessa.

Haikkalaisen perheen rakennustyömaan aikainen asuintorppa. Kuva: Aaro Kemppainen
Louhenkadun funkkistaloja. Kuva Aaro Kemppainen
Kuva vuodelta 1980. Tuotanto vaihtui Pirkanmaan Osuuskaupaksi 1983. Etualalla rakennetaan Haikan torin monumenttia, raivaajapatsasta.
Kuva: Aaro Kemppainen
Haikantori vuonna 1998. Kuva: Aaro Kemppainen

Maija Aalto puolestaan muistaa setänsä kertoneen, että tuohon aikaan Haikassa rantatontit olivat viimeiseksi haluttuja tuulisen ja kylmän sijaintinsa vuoksi. Puulla lämmittäminen oli kallista, eikä rannalla vielä tuolloin ollut sitä arvoa joka sillä on nyt.

Haikkalaiset rakensivat  sekä  1 ½  kerroksisia niin kutsuttuja ”rintamamiestaloja” että yhteensä 10 modernin funktionalistista kaksikerroksista omakotitaloa. Jälkimmäisissä kansanfunkkikseksi sanotuissa vuosina 1939-1942 rakennetuissa taloissa on funkkisjulkisivu (tyypillisesti tasakatto ja valkoinen rappausverhoilu) mutta muun tyylisuunnan sisätilat.  Nyky-Haikasta löytää edelleenkin funkisnoppataloja, kahdeksan Louhenkadun varresta. Ne ovat merkittävä osa Suomen funktionalismin historiaa.

 Vuoden 1963 rahauudistus vaikutti Haikkalaisiin edullisesti. Ne joilla oli vielä lainaa jäljellä saivat etua siitä lainan arvo suli olemattomiin. Tästä jäi kansan suuhun elämään nimitys ”Haikan miljonäärit”.

Vielä 1950-luvulla Haikka oli Pirkkalan kaupallinen keskus. Alueella toimi enimmillään viisi kauppaa: alueen vanhin, Paavolan kauppa Vanhatiellä, toiseksi vanhin Järven kauppa Puistokadun ja Laouhenkadun kulmassa, Haikan torin laidalla Osuusliikkeet Voima ja Tuotanto, sekä pikku-Voimaksi kutsuttu kauppa Haikan ja Suupan rajalla. Ajan tavan mukaisesti poliittinen ”kastijako” ohjasi paljon pirkkalaisten kaupassa käyntiä. Voimassa asioi enimmäkseen työväki, kun taas Tuotannon kaupassa kävi johtotason asiakkaita. Haikan torilla oli myös kioski.  Näistä yksi toisensa jälkeen lopetti toimintansa ja viimeinen kauppa sulki ovensa 1986.

Haikan ”kauppakeskus” noin 1950-luvulla. Kuvassa Haikan kioski, joka muutti 1956 toiselle puolen Naistenmatkantietä, Vanhatien risteykseen komperinmäelle. Kuva: Aaro Kemppainen
Haikan toria uudemmassa kesäasussa. Toria reunustaa jo tuuhea puusto. Keskellä vuonna 1980 valmistunut raivaajapatsas, jonka kivet on siirretty Naistenmatkantien toiselta puolen Komperinmäeltä. Kuva: Pirkkala-Seura

Lähdekirjallisuus:

  • Arkk.tsto Hanna Lyytinen Ky (2005) Härmälän tehtaan rakennuskannan arviointi. Kalmar Industries Oy Ab.
  • Olavi Horsma-aho, Raili Taberman (1997) Pitkin poikin Pirkkalaa. Pirkkalan kunta, perinnetoimikunta.  Gummerus, Jyväskylä.
  • Kristiina Mäntynen (1991) Funkkispientalot Pirkkalan Haikassa – säilyttämissuunnitelma. Diplomityö. Tampereen teknillinen korkeakoulu.
  • Markku Valkamo (2000) Haikka – Kartanon maista kotikyläksi. Haikan omakotiyhdistys, Pirkkala.