Haikan kartano

Haikan kartano noin 1941. Kuva: Leea Rauvala

Haikan kartanon alueet  ovat ollet satoja vuosia aatelissukujen omistuksessa. Haikassa oli 1500-luvulla kaksi tilaa, Ippinen ja Liuha, jotka 1690-luvulla yhdistettiin Pfaler- suvun rustholiksi Haikan rusthollin, eli ratsutilan perusti suomenruotsalainen majuri Nils Pfaler 1697. Rustholli tarkoittaa tilaa, jonka omistajan tuli suorittaa asepalvelus ratsain.

Viimeisin suku Spåre,  on hallinnut Haikan kartanon tilaa vuodesta 1756.  Noin 60-vuotias Ruotsin kuninkaan henkivartija Henrik Johan Spåre avioitui itseään huomattavasti nuoremman Haikan omistajasukuun kuuluvan, Beata Pfalerin kanssa ja lunasti kartanon maat itselleen. Henrik Johanin elämä oli kuin eurooppalaisesta sadusta.

Hänen isänsä kapteeni Carl Gustaf Spåre osallistui Suureen Pohjan sotaan (1700-1721) mukanaan 15-vuotias Henrik Johan. Henrik jäi sotavangiksi mutta ohitse ratsastanut Wurttenbergin prinssin seurue tunsi sääliä yksinäistä ruotsalaispoikaa kohtaan ja salakuljetti tämän Saksaan. Vuonna 1717 Henrik palasi Ruotsiin, liittyi armeijaan ja eteni kapteeniksi.

Alkujaan Haikan kylä ja kartano sijaitsivat nykyisen Haikanniemen(Vanhantalonnokka) kupeessa. Henrikin poika Karl Gustav siirsi rakennukset lopullisille sijoilleen 1785, josta ne purettiin 1950. Nykyisin kartanon tuntumassa on 1960-luvulla rakennettu omakotitalo. Entiset torpat Kirkkoveräjä ja Pienelä on molemmat siirretty muualle. 

Vanhat kellarit ovat vielä olemassa, samoin viljamakasiini. Puiston jalopuut: tammet, lehmukset, hevoskastanjat ja pähkinäpensaat muistuttavat myös yhä kartanon sijainnista. 1940-luvulta aina 1960-luvulle saakka paikalla toimi kauppapuutarha kasvihuoneineen.

Spåren suku on avioliittojen, perintöjen ja maakauppojen kautta  omistanut laajat alueet Pirkkalasta. Partola, Valkila, Ylä-Perttula, Silvo (entinen Perttula) ja moni muukin nyky-Pirkkalan tila on ollut tai on yhä suvun jäsenten asuinpaikka. Suurimmillaan Haikan tila oli  1900-luvun alussa. Axel Johan Spåren aikana tiluksien koko oli mahtavat 652 hehtaaria. Itse kartano oli hänen kesäasuntonsa. Muun ajan vuodesta hän – kuten poikansa Verner Spåre – asui Viipurissa.

Nykyinen Haikan omakotialue on rakennettu Axel Spåren pojan Rolfin myymälle maalle. Ylä-Haikassa, Komperinmäellä on Rolf Spåren mukaan nimetty tie. Rolf siirrätti sinne itselleen asuintalon vanhan kartanon piiristä.  

 

HAIKAN KARTANO SOTAVUOSINA

Haikan kartanon portilla oli kokoontumispaikka sotilaille niin talvisotaan 1939  kuin jatkosotaan 1941 lähdettässä. Muistona tästä paikalla onkin talvisodan alkamisen 50-vuotispäivänä paljastettu muistopatsas, jonka juureen on muurattu tiili vanhasta kartanon portinpylväästä. Kartano oli sota-aikana monessa roolissa, evakkojen asuntona, lentokonetehtaan konttorina ja tyttöjen työpalvelun leirikeskuksena. Leivän ostoa säännösteleviä korttejakin kartanossa jaettiin; Wilhelm Spåre oli Pirkkalan kansanhuoltolautakunnan puheenjohtaja. Kortteja alettiin jakaa jo lokakuussa 1939 ja enimmillään käytössä oli 51 erilaista korttia. Viimeisimpänä säännöstelystä vapautuivat riisin ja kahvin osto, niinkin myöhään kuin 1954.   

Naisten työvalmiuskeskus (1940 Naisten Työvalmiusliitto ry) aloitti Talvisodan nostattaman isänmaallisuuden hengessä vapaaehtoisen työpalvelutoiminnan kehittämisen nuorille naisille. Vaikka toiminta päättyikin kohta sodan jälkeen, tavoitteena oli rauhan aikaankin jatkuva kansalaiskasvatus- ja yhteiskuntapalveluohjelma. Yhteistyöjärjestöön kuului sodan ajan toimintavuosina 1940-1945 peräti 31 yhdistystä, poliittisen kentän kaikilta laidoilta. Lotta Svärd –yhdistys ei koskaan liittynyt liittoon mutta teki tämän kanssa yhteistyötä

KUUNTELE: Pirkkalassa koulutuksen saanut työtyttö ja kirjan Työtytöt 1941-1945  julkaissut Sinikka Paavilainen kertovat ajankuvasta sotavuodelta 1941  

Get Flash to see this player.

Margit Borg (myöh. Borg-Sundman) Pirkkalan leirin tarkastuskäynnillä ruotsalaisten vieraiden kanssa 1941. Kuva: Leea Rauvala
Työtyttöjä Haikan kartanon portailla 1941-1942. Kuva: Leea Rauvala
Helsinkiläislapsia evakossa Pirkkalassa vuonna 1941. Kuva: Leea Rauvala

Ensimmäinen nuorten naisten puolivuotinen koulutusleiri  alkoi sosiaaliministeriön rahoituksella Välirauhan aikana, helmikuussa 1941 Pirkkalassa, Haikan kartanossa. Kartano oli vuosina  1941-1942 yksi kaikkiaan 25:stä eri puolille Suomea perustetuista työpalveluksista. Leireille osallistui 1500 vapaaehtoista 17-25 –vuotiasta naista. Tytöt palvelivat paitsi maatilojen ja monilapsisten perheiden apuna kotirintamalla, myös sotatoimialueella evakoiden kuljetuksissa sekä näiden kotien siivouksessa ja jälleenrakentamisessa välirauhan aikana. Haikan kartanossa työtytöillä oli myös läheisten maatalojen ja työläisperheiden lasten päiväkoti. Jatkosodan aikaan työtyttöjen hoitoon evakuotiin helsinkiläislapsiakin.

Kesäkuussa 1941, kun liikekannallepano alkoi, kartano täyttyi reserviläisistä pirkkalaisista, jotka ilmoittautuivat ja hakivat varusteet Haikan kartanossa. Muutaman päivän päästä työpalvelukeskuksen tyttöjen piti hoitolapsineen muuttaa Hyrsingin kansakoululle(ja osaksi telttoihin), kun kartano tarvittiin lentokonetehtaan piirustuskonttoriksi.  Takaisin paluu oli vasta 29 elokuuta 1941 ja parin kuukauden päästä tyttöjä tarvittiin jo Karjalan Kannakselle evakoiden paluuta valmistelemaan.

Sinikka Paavilainen kuvaa kartanoa seuraavasti kirjassaan Työtytöt  (Minerva, 2010): ”Kartanossa oli seitsemän huonetta ja suuri keittiö. Rakennuksen ympärillä oli suuri puisto ja sen takana Pyhäjärvi. Rannassa oli pesutupa ja polku, joka johti tilanhoitaja Spåren pihaan. - - - Elämä Haikassa alkoi kaakeliuunien lämmityksellä. Tulen käsittely vaati taitoa ja kärsivällisyyttä pitkään käyttämättöminä olleiden uunien uudelleen lämmetessä. Kierreltyään lähes tyhjissä huoneissa opettajat löysivät kartanosta vain yhden sängyn, pienen pöydän sekä salista komean flyygelin.”  Paavilainen kertoo tyttöjen kuuranneen hiekalla puulattian puhtaaksi ja ommelleen uudet verhot ja vuodevaatteet. Paavilaisen haastattelema Eini Laakkonen muisteli saapumistaan Haikan kartanoon kesäkuussa 1941: ”Tytöt oli jaettu aakkosjärjestyksessä, noin kuusi tyttöä yhteen huoneeseen. Jouduin ummehtuneelle tuoksuvaan ruskeatapettiseen huoneeseen, jossa oli lämmitysuuni.  Siellä odotti vieretysten kolme kaksikerroksista vuodetta. Ei ollut enää ylioppilaita ja kotiapulaisia, vaan kaikki olivat samanarvoisia työtyttöjä.”

Haikassa ei tuolloin ollut viemäriä eikä juoksevaa vettä, joten talousvesi haettiin Spåren lainaaman Ulja-ruunan vetämillä kärryillä Pyhäjärvestä. Leirin avajaisissa oli sentään astuttu hetkeksi vanhan aateliskartanon loistoon, ja ruokailtu lainaksi saaduilla Spåren hopealusikoilla. Pirkkalaiset olivat tienneet valistaa tyttöjä kartanon vinttikamarin kummituksesta.  Vuosikymmeniä sitten murhattu nuori nainen kuulemma ilmestyi öisin vaaleana hahmona kartanon vintin ikkunaan.

Vuoden 1942 talvella työtytöt yrittivät myös urheasti sammuttaa läheisen Silvon tilan päärakennuksen tulipaloa. Kovat pakkaset haittasivat vedensaantia ja palokuntakin joutui luovuttamaan. Silvon tilan päärakennus on myöhemmin rakennettu uudelleen.

Lähdekirjallisuus:

  • Markku Valkamo (2000) Haikka – Kartanon maista kotikyläksi. Haikan omakotiyhdistys, Pirkkala.
  • Olavi Horsma-aho, Raili Taberman (1997) Pitkin poikin Pirkkalaa. Pirkkalan kunta, perinnetoimikunta.Gummerus, Jyväskylä.
  • Sinikka Paavilainen (2010) Työtytöt 1941-1945. Minerva, Helsinki.
Sota-aika siirtyi lastenkin leikkeihin. Kustantamo Kuvataide, ilmoitus Eeva-lehdessä Jouluna 1943.