Partolan kartano

Partolan kartanon maat oli aikoinaan muodostettu neljästä tilasta ja sen omisti 1700-luvulla Pfaler niminen suku. Alunperin kartanon nimi on ollut Rättälä ja sen jälkeen Karlberg. 1800-luvulla omistus siirtyi  ensin Spåren suvulle, sitten kangasalalaiselle mylläri Juho Kaarlenpojalle ja hänen jälkeensä Pyhäjärven sahan omistaja Elieser Johanssonille. Vuonna 1891 tilan omistajaksi vaihtui hänen sisaren poikansa Hannes Palmroth.

Partolan tila oli aikoinaan suuri, pinta-alaltaan noin 334 hehtaaria. Kartanon päärakennus, talli ja työväen asuinrakennukset sijaitsivat nykyisten Kutteritie 10:n (silloisen Purutien) ja Pereentien (vanhan Pirkkalan tien) risteyksessä. Kartanon suuri navetta oli samalla kohtaa mutta Pereentien toisella puolen, lähempänä rantaa. 

Kartanon pihapiirissä asui Hannes Palmrothin Marjatta tyttären muistelmien mukaan paljon väkeä. Työtä johtivat pehtoori ja vouti. Tilan töitä tekivät 10 muonamiestä (jotka saivat palkan osaksi tilan tuotteista), karjakko ja 7 navettatyttöä, 20:tä kartanon hevosta hoitanut tallimies, sekä puutarhuri apulaisineen. Näiden lisäksi kartanorakennuksessa auttoivat keittäjä, sisäkkö ja lastenhoitaja. Hanneksen pojantyttäret muistavat sisäkön asuneen kartanon kolmannessa vinttikerroksessa.  

Puutarha oli iso ja kaunis, yli hehtaarin kokoinen ja melkoinen kitkemistyömaa kartanon lapsillekin. Tuon ajan muodin mukaan kartanossa oli palmuja, jotka tuotiin kesäksi ulos pihamaalle. Keltaiseksi maalatun, puisen jugend-tyylisen päärakennuksen oli suunnitellut tamperelaisarkkitehti Wivi Lönn. 

Hanneksen puoliso Hilma Palmroth oli kulttuuria ja musiikkia rakastava opettajan koulutuksen saanut nainen, eikä siksi kenties kovin käytännöllinen kartanon emäntä. Hanneksen Lasse-pojan tyttäret muistavatkin hauskan tapahtuman. Hilman piti viedä Aamulehteen ilmoitus myytävästä sonnista. Hilma oli kuitenkin ilmoittanut lehteen, että myytävänä on härkä, koska hän piti sonni sanaa niin rumana. Härällä kuitenkin tarkoitettiin kuohittua uroslehmää, joka ei saa jälkeläisiä, joten aivan nappiin ei ilmoitus mennyt.   

Hilma harrasti laulua, pianonsoittoa ja runonlausuntaa ja kartanossa vieraili paljon taiteilijoita, mm. säveltäjä Toivo Kuula kävi usein Partolassa.

Säännöllinen päivittäinen linja-autoyhteys alkoi kulkea Partolaan vasta 1920-30 luvun vaihteessa. Sitä ennen Marjatta kertoi käyneensä sisarustensa kanssa koulua Tampereella niin, että lapset asuivat taloudenhoitajan kanssa viikolla vuokrahuoneistossa kaupungilla ja pääsivät kotiiin hevoskyydillä vain viikonlopuiksi.  

Saunoja oli kaksi, toinen työväelle ja toinen kartanon omistajaperheelle. Isommassa väen rantasaunassa oli myös leipomo, jossa leivottiin kahdesti vuodessa isot määrät ruisleipää. Rannassa oli myös kellari, missä säilöttiin sahalta haettujen purujen seassa jäätä. Jäätä tarvittiin ennen jääkaappien aikaa maidon, lihan ja kalan kylmänä pitämiseen.

Jatkosodan jälkeen Partolan tilasta lohkottiin suuri osa rintamamiesten ja siirtoväen asuintiloiksi ja tilan perineet Hannes Palmrothin lapset jakoivat kartanon maat keskenään. Huonoon kuntoon päässyt kartanorakennus paloi 1980-luvun alussa ja muistona menneistä ajoista voi löytää enää villiintyneen ja metsittyneen puutarhan.

Partolan kartano. Kuva Palmrothien sukualbumi