Partolassa ja Pereellä

Pere ja Partola oli sata vuotta sitten, aivan kuin nytkin, Pirkkalan väkirikkain alue. Jo pelkästään sahan työntekijöiden vuokra-asunnoista kävi koulua Nuolialassa lähes 40 lasta. Partolan nimi juontuu alueella asuneelta Partoi -suvulta.

Noin 1500-luvulla Partolan kylässä tiedetään olleen neljä taloa: vielä nykyisinkin pihapiiriltään ehjänä säilynyt Eerola, ja Partolan kartanoksi myöhemmin yhdistyneet Kauppi, Patala ja Rotjala. Pereentien varren asutus, suunnilleen Pirjolantien länsipuolella kuului silloin Nuolialan kylään, jossa oli kolme taloa, Eskola (Isotalo), Perttula ja Nikkilä. Pereentie, Pereensaari ja Pereen alue pohjautuvat nekin alueella sijainneen sukutilan nimeen. Nuoliala nimi tulee puolestaan Eskolan ja Perttulan tilat aikoinaan omistaneen Nuolia -suvun nimestä.  

Sahankulman lapsia 1924-25. Kuva: Pirkkala-Seura

Partolan tilan omistaja, liikemies Elieser Johansson perusti 1887 Partolan sahan ja myllyn. Tämä kuitenkin paloi 1891 ja sahan toiminta yhdessä Partolan kartanon kanssa myytiin konkurssin jälkeen Gustav Palmrothille. Hänen poikansa Hannes Palmroth alkoi jatkaa sahan toimintaa. saha myytiin kuitenkin pian edelleen Alfred Selinille 1900-luvun alussa ja siitä tehtiin lopulta osakeyhtiö Pyhäjärven Saha 1912. Omistus siirtyi 1930-luvulla Rauma Oy:lle ja hiipui kannattamattomana lopulta kokonaan 1950-luvulla. Sahan vuokra-asunnoissa asuttiin kuitenkin vielä reilun vuosikymmenen ajan.

Koska työväkeä tarvittiin paljon, oli Partolan sahankulma vilkas kylä. Sahayhtiöllä oli kolme vuokrataloa työntekijöille: Suurinta nimitettiin Riitalaksi. Pereentien toisella puolen nykyisen Nuolialan laakson kohdalla oli lautojen kuivatusta varten iso lautatarha. Hevonen veti rullavaunuihin asetetut laudat kiskoja pitkin kuivatustelineisiin eli taapeleihin.

Saha oli altis tulipaloille. Pyhäjärven Saha Oy perustikin heti toiminnan alkaessa oman palokunnan ja velvoitti aluksi sahatyömiehet itse palomiehiksi. Palonsammutus annettiin palkkaa saaville vapaaehtoisille palomiehille vuonna 1925, jolloin perustettiin Pyhäjärven Sahan VPK. Sen toiminta-alueeksi laajeni myös sahan lähiympäristö.  Sahan VPK:n palokunta toimi aina vuoteen 1934 saakka, jolloin palontorjunta siirtyi lain mukaan kunnalle. Univormuun kuului silloin pitkä valkoinen takki (jota kutsuttiin mekoksi), komea vyö ja kaski, eli palomiehen kypärä. 

 

Menneen ajan tekstiviestejä sahalla työskennelleelle "rimalikalle". Ihmisten tavoittaminen ei ollut tuolloin aivan yhtä vaivatonta. Kun ei ollut omaa puhelinta, lähetettiin postikortti.

Sahan työväki oli palkkojen alennuksen vuoksi 4 kk lakossa vuodenvaihteessa 1925-1926. Lakkotoimikunnan johtaja Kaarlo (Kalle) Mantere takana oikealla. Kuva: Virpi Toivonen

Pereen kauppa. Kuva: Pereen sukualbumi
Pereen kaupan henkilökuntaa vuonna 1961. Kuvassa Juha Pere, Martta Pere, Kaisa-Liisa Villikka, Anitta Lilja ja Ritva Pere. Kuva Tarja Taskinen
Pereen kaupan mainos Pirkkalainen -lehdessä 1977.
Martta Pere vuonna 1961. Kuva: Tarja Taskinen

Osuusliike Tuotanto avasi ensimmäisenä ja ainoana kaupan Pereellä, Pereentie 96 kohdalla olleessa talossa 1920-luvun taitteessa. Sen toiminta loppui kannattamattomana vuonna 1935, kun työväki alkoi suosia Osuusliike Voiman ja yksityistä Pereen kauppaa. Evald Parkkinen osti ja purki Tuotannon rakennuksen ja rakennutti tilalle vuokra-asuntoja.

Mikko Pere aloitti kauppiaana talossaan 1927. Pari vuotta myöhemmin kauppias ai luvan myös bensiinin jakelulle. Pere piti myös ruokala-kahvilaa muutamia vuosia. Kaupanpito jatkui samassa rakennuksessa kaikkiaan 60-vuotta, vuoteen 1987 saakka. Kauppias tosin vaihtui välillä (Mikko Pere 1928-1938;  Pakkalankulmalla omaa liikettä pitänyt Evald Parkkinen 1941 saakka; Niilikoski & Kostamo 1948 saakka; Ritva Pere jälleen Pereen kaupan nimissä 1987 saakka).

Pereentien seutua ja Pyhäjärven sahan alue 1962 vuoden kartassa.

Partolan kartanon maat oli aikoinaan muodostettu neljästä tilasta ja sen omisti 1700-luvulla Pfaler niminen suku. Alunperin kartanon nimi on ollut Rättälä ja sen jälkeen Karlberg. 1800-luvulla omistus siirtyi  ensin Spåren suvulle, sitten kangasalalaiselle mylläri Juho Kaarlenpojalle ja hänen jälkeensä Pyhäjärven sahan omistaja Elieser Johanssonille. Vuonna 1891 tilan omistajaksi vaihtui hänen sisaren poikansa Hannes Palmroth.

Partolan tila oli aikoinaan suuri, pinta-alaltaan noin 334 hehtaaria. Kartanon päärakennus, talli ja työväen asuinrakennukset sijaitsivat nykyisten Kutteritie 10:n (silloisen Purutien) ja Pereentien (vanhan Pirkkalan tien) risteyksessä. Kartanon suuri navetta oli samalla kohtaa mutta Pereentien toisella puolen, lähempänä rantaa. 

Kartanon pihapiirissä asui Hannes Palmrothin Marjatta tyttären muistelmien mukaan paljon väkeä. Työtä johtivat pehtoori ja vouti. Tilan töitä tekivät 10 muonamiestä (jotka saivat palkan osaksi tilan tuotteista), karjakko ja 7 navettatyttöä, 20:tä kartanon hevosta hoitanut tallimies, sekä puutarhuri apulaisineen. Näiden lisäksi kartanorakennuksessa auttoivat keittäjä, sisäkkö ja lastenhoitaja. Hanneksen pojantyttäret muistavat sisäkön asuneen kartanon kolmannessa vinttikerroksessa.  

Puutarha oli iso ja kaunis, yli hehtaarin kokoinen ja melkoinen kitkemistyömaa kartanon lapsillekin. Tuon ajan muodin mukaan kartanossa oli palmuja, jotka tuotiin kesäksi ulos pihamaalle. Keltaiseksi maalatun, puisen jugend-tyylisen päärakennuksen oli suunnitellut tamperelaisarkkitehti Wivi Lönn. 

Hanneksen puoliso Hilma Palmroth oli kulttuuria ja musiikkia rakastava opettajan koulutuksen saanut nainen, eikä siksi kenties kovin käytännöllinen kartanon emäntä. Hanneksen Lasse-pojan tyttäret muistavatkin hauskan tapahtuman. Hilman piti viedä Aamulehteen ilmoitus myytävästä sonnista. Hilma oli kuitenkin ilmoittanut lehteen, että myytävänä on härkä, koska hän piti sonni sanaa niin rumana. Härällä kuitenkin tarkoitettiin kuohittua uroslehmää, joka ei saa jälkeläisiä, joten aivan nappiin ei ilmoitus mennyt.   

Hilma harrasti laulua, pianonsoittoa ja runonlausuntaa ja kartanossa vieraili paljon taiteilijoita, mm. säveltäjä Toivo Kuula kävi usein Partolassa.

Säännöllinen päivittäinen linja-autoyhteys alkoi kulkea Partolaan vasta 1920-30 luvun vaihteessa. Sitä ennen Marjatta kertoi käyneensä sisarustensa kanssa koulua Tampereella niin, että lapset asuivat taloudenhoitajan kanssa viikolla vuokrahuoneistossa kaupungilla ja pääsivät kotiiin hevoskyydillä vain viikonlopuiksi.  

Saunoja oli kaksi, toinen työväelle ja toinen kartanon omistajaperheelle. Isommassa väen rantasaunassa oli myös leipomo, jossa leivottiin kahdesti vuodessa isot määrät ruisleipää. Rannassa oli myös kellari, missä säilöttiin sahalta haettujen purujen seassa jäätä. Jäätä tarvittiin ennen jääkaappien aikaa maidon, lihan ja kalan kylmänä pitämiseen.

Jatkosodan jälkeen Partolan tilasta lohkottiin suuri osa rintamamiesten ja siirtoväen asuintiloiksi ja tilan perineet Hannes Palmrothin lapset jakoivat kartanon maat keskenään. Huonoon kuntoon päässyt kartanorakennus paloi 1980-luvun alussa ja muistona menneistä ajoista voi löytää enää villiintyneen ja metsittyneen puutarhan.

Partolan kartanon päärakennus. Kuva: Palmrothien sukualbumi
Uutinen kartanon tulipalosta 1982.

Partolan kartanon omistajien vanhin poika Pentti Palmroth perusti Partolaan kenkätehtaan 1928. Hän oli tätä ennen opiskellut alaa Saksassa, Amerikassa ja Suomessa (Aaltosen ja Hyppösen kenkätehtaissa). Toiminta alkoi vanhassa puuhuvilassa. Ensimmäinen punatiilinen tehdassalirakennus valmistui 1938. Tätä laajennettiin 1950-luvulla poikittaisella lisäsiivellä ja entiseen osaan lisättiin kolmas kerros.

Alussa työntekijöitä oli vain parikymmentä, mutta parhaimmillaan tehtaassa oli töissä lähes 200 henkilöä. Ajan mukaan työt aloitettiin nuorena, 14-15 vuotiaana ja ammattiin opittiin erilaisia työvaiheita tekemällä. Aikalaismuistelmien mukaan tehtaan johtaja oli oikeudenmukainen ja reilu ja piti huolta työntekijöistään. Tehdassalit olivat valoisia ja joissakin oli viherkasvejakin. Konttorin tytöt soittivat aikataulun mukaan musiikkia, marsseja ja reipasta tanssimusiikkia neljä kertaa päivässä. Jouluisin järjestettiin koko perheen juhla ja talvella hiihtokilpailuja.

Myös Pentin sisar Kirsti (avioiduttuaan Karhumäki) oli vuoteen 1940 saakka töissä tehtaassa, aluksi konttorissa ja myöhemmin suunnittelijana. Hän muistelee myös mainostaneensa tamperelaisnuorisolle tehtaan kuuluisia, punaisia Viva -kenkiä kävelemällä Hämeenkatua edestakaisin. Ulkomailla opiskelun jälkeen Pentin pojat Pertti ja Juhani aloittivat hekin tehdastyön. Juhani Palmroth asettui toimistotöihin, Pertti puolestaan keskittyi mallien suunnitteluun ja markkinointiin.

Partolan kenkätehdas myi 1960-luvulta lähtien suurimman osan tuotannostaan ulkomaille ja toimi menestyksekkäästi aina 1980-luvun puoliväliin saakka. Yhtiö osti tamperelaisen Hämeen kenkätehtaan vuonna 1960. Halpatuonti ja viennin vaikeutuminen veivät kuitenkin tehtaan konkurssiin 1986 ja tehdasrakennus saneerattiin asunnoiksi.  

Mallien suunnittelua kenkätehtaalla 1930-luvulla. Kuvassa mahdollisesti konttoripäällikkö Ilmari Lehmus. Kuva: Partola-Keskus
Näyttely Tukholman messuilla 1960-luvulla. Vasemmalla Pentti Palmroth, keskellä mannekiini Pirkko Mannola. Kuva: Partola-Keskus
Ruotsin kuningasparin vierailu Partolan kenkätehtaalla 1979. Kuva: Pirkkala-Seura
Kenkätehtaan laajennus vuodelta 1938. Takana näkyy vanha puinen huvilarakennus, jossa toiminta alkoi. Kuva: Partola-Keskus
Sisäkuva tehdassalista. Kuva: Partola-Keskus
Neulomo. Kuva: Partola-Keskus
Partolan kenkätehdas. Kuva: Partola-Keskus
Partolan kenkätehtaan tuotantoa. Kuva: Partola-Keskus
Partolan kenkätehtaan työntekijöitä ryhmäkuvassa tehtaan uuden laajennusosan vierellä 1938. Johtaja Pentti Palmroth seisomassa kahdeksantena oikealta. Kuva: Sinikka Taskinen (jonka äiti, neulomotyöntekijä Sirkka Vihersalo edessä keskellä)
Pirven tehdas vuonna 1984. Kuva: Pirkkala-Seura
Pullotustehtaan työssä. Kuva: Pirkkala-Seura

Partolan alueella on ollut myös teollisuutta, jolla on ollut myönteisten vaikutusten ohella ikäviäkin ympäristövaikutuksia. Sotavuosien aikana Palmrothin suku omisti Partolan kenkätehtaan läheisyydessä Tisle -nimisen kemiantehtaan, jonka tuottama liimanhaju kuulemma kantautui kauas. Toimintansa lopettaneen Pyhäjärven sahan tontilla aloitti vuonna 1960 vuodesta virvoitusjuomien pullotustehdas Pirve. Aikakauden ympäristönormien väljyydestä kertovat rannalle ajoittain ilmestyvä lasimurske ja posliiniset pullonkorkit.  

Härmälänojan yli Pirkkalaan menevä silta. Silta on osittain yhä näkyvissä. Kuva: Partolakeskus
Näkymä Pereentielle Partolakeskuksen kohdalta 2000-luvulta. Taustalla Partolan kenkätehdas. Kuva: Pirkkalan kunta
Partolan risteys Härmälän suunnasta katsottuna vuonna 1994. Pereentie jää oikealle, Karhumäentie kääntyy vasemmalle. Kaavoittaja on suunnitellut kauppakeskusta nykyiselle IKH-liikkeen ja S-kauppaketjun tontille.

Partolan risteystä, eli nykyisten Naistenmatkantien, Pereentien ja Härmälään johtavan Nuolialantien risteysaluetta on uudistettu moneen kertaan vuosikymmenten kuluessa. Sata vuotta sitten nykyiseen kuntakeskukseen vei savinen ja huonokuntoinen kärrypolku, joka kulki Härmälän ojalta Pyhäjärven rantaa myötäillen Pereentietä pitkin Haikan kartanolle ja siitä Ylä-Haikkaan nykyiselle Vanhatielle. Purutie sai nimensäkin siitä, että saviselle tielle laitettiin sahanpuruja kuivikkeeksi.

Partolan hiljattain uusittu risteys 1994 Härmälän suunnasta. Edessä jatkuu Naistenmatkantie. Oikealle kääntyy Pereentie. Kuva: Pirkkalan kunta

Eerolan tilaa Purutien varrelta katsottuna. Purutie jatkui ennen samannimisenä sahalle saakka. Nimi johtui siitä, että savista tietä kuivattiin sahanpurun avulla. Kuva: Aarne Salonen

Pereensaari. Kuva Tampereen yliopiston perinnearkisto
Pikkupispala eli Partolan Vähämäki
Eerolan 1900-luvun alkuvuosilta peräisin oleva kivinavetta. Kuva: Antti Jokinen
Eerolan keltaiseksi maalattu, lautaverhoiltu päärakennus. Valmistunut 1800-luvun lopulla. Kuva: Pirkkala-Seura
Yksityiskohta Eerolan kivinavetan päädystä. Kuva: Antti Jokinen
Perttulan tilan 1800-luvulla valmistuneita rakennuksia. Kuva: Antti Jokinen
Eskolan tilan, 1800-luvun puolivälistä oleva päärakennus. Kuva: Pirkkala-Seura
Silvon tilan päärakennus. Kuva: Barbara Lagerbohm